Jämähdin lukemaan mun vanhoja blogikirjoituksia, ja huomasin, miten kaikki on tosiaan muuttunut. Onhan se nyt ollut selvää jo pitkän aikaa että kaikki on muuttunut, mutta nyt vasta tajusin miten. Ja kuinka paljon.
Aiemmin, ennen raskautta ja sen alussa, olin juuri lukenut Rhonda Byrnen kirjan
Voima ja jonkun muunkin samaa asiaa kertovan kirjan. Pyrin elämään niin positiivisesti kuin sunkin voin, niinkuin pari vuotta sitten elin katsottuani elokuvan
The Secret. Noi asiat, mitä elokuvassa ja kirjoissa käy ilmi, ovat kiehtoneet mua jo kauan. Raskauden viimeisestä kolmanneksesta tähän päivään mä olin jälleen unohtanut oppimani, ja ajauduin taas huonompiin ajatuksiin. Oon huomannut sen seuraukset nykyhetkessä. Mun täytyy taas yrittää päästä pois tästä kierteestä ennen kuin jämähdän liikaa. Mun täytyy myös miettiä, mitkä asiat on johtaneet mut tähän mielentilaan. Ja muuttaa niitä tai puuttua niihin. Se ei tule olemaan helppoa, mä tiedän sen, sillä ihmisiä on vaikea lähteä muuttamaan, varsinkin jos on niin itsepäinen kuin hän jota mun täytyisi herätellä. Mutta yritän, ja tiedän, että jos onnistun, mun omakin elämä tulee helpottumaan huomattavasti.
Ja enhän mä tietenkään voi kirjoittaa jos en kerro vauvankin kuulumisia. Käytiin eilen vyöhyketerapiassa, jonka jälkeen Nasu oli niin väsynyt että nukkui loppupäivän. Saatiin vihdoin mekin Janin kanssa vähän rauhoittua. Tänään ei ole ollut paljoa muutosta entiseen, aamulla vain nukkui ilman parin tunnin huutoa. Mutta en mä mitään suuria muutoksia odottanutkaan vielä ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Cuplatonia en ole antanut enää, mikä sekin osoittaa ettei se mitään auttanut. Silloin kun se aloitettiin, sattui vain pari rauhallisempaa päivää kohdalle. Ja onhan se aikamoista myrkkyä, en mielelläni sellaista noin pienelle annakaan. Parempi tämä terapia.
