Pehmoinen sänky odottaa (kahden viikon päässä)

Mun uusi kämppä ei ole enää täysin autio, vietiin sinne mun sänky tänään. En malta odottaa että pääsen nukkumaan siinä. Tai että ylipäätään pääsen muuttamaan. Tää on niin jännittävää, voisiko aika mennä vähän nopeammin?

Pääsin kultakurkkukarsinnoista (karaokea) eteenpäin, seuraavat kisat on himoksella loppuvuodesta. Vähän jännittää minkä tasoista porukkaa siellä on, kun ihmisiä tulee ympäri Suomea.

Halusin vaan kertoa nämä kaksi mulle erittäin tärkeää asiaa, koska onhan jenkkisänky nyt odottamisen arvoinen asia, ja laulaminen taas mun lapsuuden haave.

Kohta mulla on taapero

Vietettiin viikonloppuna siskon rippijuhlia. Seuraavaksi onkin veljen ja Leon syntymäpäivät! Aika on mennyt hurjan nopeesti, mikä on toisaalta tosi helpottavaa mutta tosi haikeeta. Mihin mun vauva on kadonnut? Ihanaa että osaa jo liikkua ja kommunikoida, mutta on myös vähän ikävä sitä sylissä alati tuhisevaa nyyttiä.
Heinäkuu on aivan täpötäynnä kaikkea. Vielä on rippijuhlia, festareita, syntymäpäiviä, karaokekisaa ja kaiken tämän keskellä muutto. Ennen muuttoa uuden asunnon tapetointiprosessi. Löysin meille passelin rivitalokolmion rauhalliselta paikalta enkä malta odottaa että pääsen pakkaamaan. Ja sisustamaan oman mielen mukaan! Tämän hetkinen kämppä on täynnä sukulaisilta saatua tavaraa mitkä eivät sovi mitenkään yhteen. Mutta nyt mulla on tarkka visio minkälaiseksi haluan kaiken, ja kun saan valita tapetit oman mielen mukaan, mikään ei rajoita.
Oon niin täpinöissäni kaikesta tulevasta.

Pieni piknik

Käytiin ulkona syömässä leivät kun oli niin hyvä sää. Nurmikolla oleilu on Leon kanssa vielä helppoa, kun pieni pelkää pistelevää nurmea. Ei lähde karkuun viltin päältä.

Ja hei, mä olen todistusta vaille valmis matkailupalvelujen tuottaja!
Kun palasin puolen vuoden äitiysloman jälkeen takaisin koulun penkille, mua varoteltiin etten välttämättä tule saamaan todistusta samaan aikaan kuin muut luokkalaiseni. Mut ahkeroin kaikki tehtävät topin ohella, en ehkä täydellisesti mutta läpi päästen ainakin. Ja nyt on ihan älyttömän hyvä fiilis! Ehkä vähän halusin myös näyttää niille, jotka sanoo että nuorena lapsen saaneilta jää koulut kesken ja sossun luukku kutsuu. Ei päde minuun, tai moneen muuhunkaan.

Ensimmäinen äitienpäivä

Äitienpäivänä en saanut aamupalaa sänkyyn, en korttia tai kakkua. Mutta sain nukkua yhteentoista saakka, ja se oli paljon parempaa kuin mitkään kakut. Leokin oli yhtä hymyä koko päivän, ihana.

Blogi elpyy kyllä (joskus)

Hupsista, en ole taaskaan jaksanut kirjoitella mitään. Ehkä tämä homma tästä elpyy, kunhan saan koulun käytyä. Nyt on niin monta rautaa tulessa, ajokortti melkein taskussa, työharjoittelu ja kasa koulutehtäviä tekemättä.
Kuulumisia sen verran, että mulle on iskenyt hirveä sisustusinto. Viikolla töiden jälkeen en jaksa paneutua edes siivoamiseen, mutta viikonloput häärään kuin hullu ympäriinsä. Haluan siirtää meidän sängyn olohuoneeseen, mutta täytyy ensin keksiä paikka tietokoneelle ja ostaa pienempi sohva. Kaikki on ollut muutosta asti niin sekaisin että alkaa jo ahdistaa. Ja haluan tosissani Leolle oman huoneen, sillä on niin paljon tavaraa vain komerossa kasassa että ei niitä voi tiputella vain pitkin kämppää.

Ja Leosta puheenollen, pieni on jo 9 kuukautta ja liikkuu ryömimällä. Viihtyy paljon kontillaan mutta ei vielä kuitenkaan lähde siitä liikkeelle. Nousee myös tukea vasten seisomaan, mikä vähän hirvittää kun ei osaa vielä istuakaan. Meinannut monta kertaa kaatua taaksepäin takaraivo edellä lattiaan, ei voi hetkeksikään päästää silmistään. Pojulla on myös kuusi hammasta ja lisää tulossa, sormiruokailu alkaa jo pikkuhiljaa sujua vähän paremmin. Ollaan syötetty siis soseita tähän asti, mutta siirrytään osittain sormiruokailuun kun harvemmin enää nielee kokonaisina kaikkia paloja. Aikasemmin meinasi joka kerta tukehtua, siksi jätettiin se homma sikseen.

En mä mihinkään ole kadonnut

Hui, kun viime kerrasta on kauan! Ei ole ollut yhtään intoa kirjoittaa. Ja nyt asiaa olisi jo kertynyt niin paljon etten enää muista mitään mistä piti kertoa. Paitsi että täytin maanantaina 18, ja Leo osaa jo kääntyä itse mahalleen! Eilen todistettiin kameran kanssa myös sitä kun söi tuttipullosta itsekseen, ei tarvinnut meidän edes pitää kiinni. Harvoin syö tuttipullosta kun täysimetän, mutta piti testata yhtä korviketta käykö se ollenkaan. Olen lähdössä kuukauden päästä vuorokauden pituiselle luokkaretkelle Tallinnaan, jolloin Leo jää isänsä kanssa kahdestaan ja tarvitsee korviketta, mä kun en saa pumpattua yhtään ylimääräistä.

Vilinää ja vilskettä

Meidän parin viime viikon kuulumiset lyhyehkösti. Silmät seisoo päässä niin en jaksa uppoutua kirjoittamiseen.
Leo sai rotavirus-rokotteen, jännitin nouseeko kuume kun niin monella noussut mutta mitään ei onneksi tullut.
Kaula on vähän hurjan näköinen, vaikka ollaan koitettu sitä rasvailla. Jatketaan vielä sinnikkäästi ja annetaan mahdollisimman paljon ilmaa, eli pidetään Leoo mahallaan, vaikkei se siinä oikein viihdykään. Polvitaipeet on kanssa vaikeet, rasvat pyyhkiytyy housuihin mutta sinne pääsee ilma vähän helpommin kuin kaulaan.
Muuten meillä ei olekaan muuta riesana, mahakipuilutkin on jo historiaa. Jossei vielä pään karstaa lasketa. Mutta se  lähtee kyllä öljyilyllä ja harjaamisella sitten ajan kanssa.
Huomisesta on tulossa kiireinen päivä, aamun jälkeen ehditää vain pyörähtää kotona. On kirppistä, sukulointia ja perhekirkkoa(siellä kuulutetaan Leo joten mennään kuuntelemaan).

Leo Mikael

Viime viikon maanantaina oli ristiäiset, ja nimeksi tuli Leo Mikael. Ensimmäisellä nimellä ei ole mitään jännittävää tarinaa, se vain tuli mieleen ja jäi mieleen. Toinen nimi tulee Janin toisesta nimestä.
Meillä oli kivat, n. 40 hengen ristiäiset paikallisen leirikeskuksen rantasaunalla, ja saatiin paljon apua syömisien kanssa! Kaikki on itse tehtyä. Tehtiin myös pieni kulho jonne sai jättää terveiset Leolle tulevaisuuteen, siitä en osannut ottaa kuvaa. Loppuun laitan myös videonpätkän mun laulusta.

Väsyneen äidin mietteitä

Jämähdin lukemaan mun vanhoja blogikirjoituksia, ja huomasin, miten kaikki on tosiaan muuttunut. Onhan se nyt ollut selvää jo pitkän aikaa että kaikki on muuttunut, mutta nyt vasta tajusin miten. Ja kuinka paljon.
Aiemmin, ennen raskautta ja sen alussa, olin juuri lukenut Rhonda Byrnen kirjan Voima ja jonkun muunkin samaa asiaa kertovan kirjan. Pyrin elämään niin positiivisesti kuin sunkin voin, niinkuin pari vuotta sitten elin katsottuani elokuvan The Secret. Noi asiat, mitä elokuvassa ja kirjoissa käy ilmi, ovat kiehtoneet mua jo kauan. Raskauden viimeisestä kolmanneksesta tähän päivään mä olin jälleen unohtanut oppimani, ja ajauduin taas huonompiin ajatuksiin. Oon huomannut sen seuraukset nykyhetkessä. Mun täytyy taas yrittää päästä pois tästä kierteestä ennen kuin jämähdän liikaa. Mun täytyy myös miettiä, mitkä asiat on johtaneet mut tähän mielentilaan. Ja muuttaa niitä tai puuttua niihin. Se ei tule olemaan helppoa, mä tiedän sen, sillä ihmisiä on vaikea lähteä muuttamaan, varsinkin jos on niin itsepäinen kuin hän jota mun täytyisi herätellä. Mutta yritän, ja tiedän, että jos onnistun, mun omakin elämä tulee helpottumaan huomattavasti.

Ja enhän mä tietenkään voi kirjoittaa jos en kerro vauvankin kuulumisia. Käytiin eilen vyöhyketerapiassa, jonka jälkeen Nasu oli niin väsynyt että nukkui loppupäivän. Saatiin vihdoin mekin Janin kanssa vähän rauhoittua. Tänään ei ole ollut paljoa muutosta entiseen, aamulla vain nukkui ilman parin tunnin huutoa. Mutta en mä mitään suuria muutoksia odottanutkaan vielä ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Cuplatonia en ole antanut enää, mikä sekin osoittaa ettei se mitään auttanut. Silloin kun se aloitettiin, sattui vain pari rauhallisempaa päivää kohdalle. Ja onhan se aikamoista myrkkyä, en mielelläni sellaista noin pienelle annakaan. Parempi tämä terapia.

Iso pieni poika

On se jo iso poika.
Oon alkanu epäileen et meille on rantautunu koliikki. Netissä selailin oireita ja kaikki löytyy täältä. Mut varasin vyöhyketerapian huomiseks, josko se auttais mahakipuihin. On se itsellekin niin vaikeaa katsoa kun toinen vetää selän kaarelle kun kipuilee niin paljon, eikä voi mitään muuta tehdä kun koittaa rauhoitella ja löytää mukavampaa asentoa. Onneks yöt sentään menee hyvin, heräilee vain pari kertaa.

Nasu 1kk

Voi vitsit aika menee nopeesti!
Pojulla on ollu edelleen mahakipuja, mutta eilen ostettiin Cuplatonia ja se on helpottanu Nasun oloo ja meidän eloo valtavasti. Enää ei tarvii hyssytellä ja heilutella itkevää vauvaa uneen, vaan se nukahtaa itsekseen rattaissa hetken ihmeteltyään ympäröivää maailmaa.
Ja voi että tuo sen hymy, sulattaa sydämen kuin sydämen. Aivan ihana. Neuvolassa on kehuttu kun kannattelee päätään jo tosi hyvin, on niin jäntevä. Ja painoo tulee nopsaan.

Näillä näkymin olis tarkotus mennä takas koulun penkille jo joulun jälkeen, josko ois mahdollista valmistua ajallaan. Päästäis sitten jo ens syksynä muuttamaan toisaalle. Löysin Nasulle luotettavan perhepäivähoitajan(tai oikeestaan se löys mut), joten pääsen opiskelemaan turvallisin mielin.

Kaksi viikkoa

Ensimmäinen viikko Nasun kanssa sujui todella hyvin ja helposti. Ajattelin jo, että voi kun helppo vauva. Mutta sitten tuli mahakivut. Ne vaivaa aina aamuisin, ja poikaa saa kantaa ja hyssytellä lähes aina noin neljä tuntia ennenkuin nukahtaa. Meinaa itsellekin tulla suru puseroon kun ei auta mikään muu kuin väsymys lopulta. Odotan ensi viikon neuvolaa ja sen jälkeen käyn katsomassa jotain helpotusta kipuihin jos siellä todetaan kans masukivuiksi.
Mutta muuten ei itke ja nukkuu suht pitkiä välejä, päivällä varsinkin. Suloinen pieni mies.

Hengissä ollaan

Hetken on ollut hiljaiseloa blogin puolella, voitte ehkä arvata syyn...
Meillä on täällä viiden päivän ikäinen poika!
Syntyi viikolla 41+5, keskiviikkona, juuri sinä päivänä kun olisi sitten pitänyt lähteä yliaikaiskontrolliin. Keskiviikkoa edeltävänä maanantaina kävin vyöhyketerapiassa, ja luulen sen käynnistäneen synnytyksen ja vauhdittaneen sen etenemistä, koko prosessi nimittäin kesti vain noin yhdeksän tuntia. Supistukset alkoivat keskiyön paikkeilla, niitä ehti tulla kaksi kun lapsivedet jo tulivat ja lähdettiin ajelemaan kohti Tayssia. Kivut olivat automatkalla tosi kovat kun supistukset tulivat jo puolen minuutin välein.
Ponnistusvaihe vei tunnin, sillä poika oli otsatarjonnassa eikä mahtunut ulos ilman apua. Imukupeilla kätilöt saivat kuitenkin avustettua sen verran ettei tarvinnut lähteä keisarileikkaukseen mikä tuossa tilanteessa on kuulemma hyvin yleistä. Meillä oli onnea.
Sairaalassa vietettiin kaksi yötä, Jani kävi täällä kotona nukkumassa ja töissä. Perjantaina sitten kotiuduttiin ja vieraita on käynyt oikein urakalla. Tänään ollaan vihdoin kolmistaan.

Vieläkin kärvistellään

RV 39+3
Tää alkaa tuntua joka päivä vaan enempi hullujen hommalta. Oon sitä mieltä että ottasin ennemmin sen alkuajan pahoinvoinnin joka mulla jäi kokonaan kokematta, kuin että kärvistelisin nää viimeset viikot tuskanhiessä kun vaan sohvalta nousen. Mitään ei saa tehtyä, nyt on vielä alkanut tuleen illasta supistuksia. Joka kerta meen siinä toivossa nukkuun et ens yönä tapahtuu, mut lopulta herään pettyneenä aamulla kun ei sit tapahtunukaan. Kyllä se aika vielä tulee, sais vaan tulla nopeammin.

Harras toive on vaan, että ei menis yliajalle ja käynnistykseen. Sitä mä pelkään eniten. Mutta jos merkit pitää paikkansa niin eiköhän tää viikon sisällä tule!

Me odotetaan

Viimesestä kuvasta huomaa mun turvonneen nilkan, kertoo hyvin mun tän hetkisistä oloista. En pääse oikeen sohvalta ylös, mutta toisaalta siinä istuminenkaan ei oo kovin mukavaa kun Nasu jyskyttää kylkiluita ja lonkkia. Yöt menee enemmänkin hikoillessa ja närästäessä kuin nukkuessa.
Rv 38+3, joten nyt voi tulla lähtö millon tahansa ja se on tosi stressaavaa, en vaan osaa ottaa rennosti kun en tiedä tarkalleen mitä tapahtuu ja millon.

Salaisuudeksi jää

Oli viimenen rakenneultra, eikä vieläkään saatu tietää sukupuolta vaikka sitä toivoin. Nasu on joko tosi ujo tai haluaa vähän kiusata vanhempiaan. Oon alkanut itsekin sanomaan vahingossa jo pojaksi, onko joku enne... Tuolla olis vaan niin kivoja mekkoja odottamassa, mahtaako jäädä käyttämättä :D

Sain vihdoin ostettua kassia sairaalaa varten ja sitä vähän pakkailin, en vaan oikein osannu paljoa sinne laittaa. Mietin et mitä jos joudutaankin jostain syystä olemaan useempi yö sairaalassa? Kuitenkin tampereelle asti mennään, ei me sieltä suostuta ihan hepposin perustein takas tulemaan jos vaikka Nasun pitää sinne jäädä muutamaks yöks. Toivotaan tietenkin ettei tarvitse.