Väsyneen äidin mietteitä

Jämähdin lukemaan mun vanhoja blogikirjoituksia, ja huomasin, miten kaikki on tosiaan muuttunut. Onhan se nyt ollut selvää jo pitkän aikaa että kaikki on muuttunut, mutta nyt vasta tajusin miten. Ja kuinka paljon.
Aiemmin, ennen raskautta ja sen alussa, olin juuri lukenut Rhonda Byrnen kirjan Voima ja jonkun muunkin samaa asiaa kertovan kirjan. Pyrin elämään niin positiivisesti kuin sunkin voin, niinkuin pari vuotta sitten elin katsottuani elokuvan The Secret. Noi asiat, mitä elokuvassa ja kirjoissa käy ilmi, ovat kiehtoneet mua jo kauan. Raskauden viimeisestä kolmanneksesta tähän päivään mä olin jälleen unohtanut oppimani, ja ajauduin taas huonompiin ajatuksiin. Oon huomannut sen seuraukset nykyhetkessä. Mun täytyy taas yrittää päästä pois tästä kierteestä ennen kuin jämähdän liikaa. Mun täytyy myös miettiä, mitkä asiat on johtaneet mut tähän mielentilaan. Ja muuttaa niitä tai puuttua niihin. Se ei tule olemaan helppoa, mä tiedän sen, sillä ihmisiä on vaikea lähteä muuttamaan, varsinkin jos on niin itsepäinen kuin hän jota mun täytyisi herätellä. Mutta yritän, ja tiedän, että jos onnistun, mun omakin elämä tulee helpottumaan huomattavasti.

Ja enhän mä tietenkään voi kirjoittaa jos en kerro vauvankin kuulumisia. Käytiin eilen vyöhyketerapiassa, jonka jälkeen Nasu oli niin väsynyt että nukkui loppupäivän. Saatiin vihdoin mekin Janin kanssa vähän rauhoittua. Tänään ei ole ollut paljoa muutosta entiseen, aamulla vain nukkui ilman parin tunnin huutoa. Mutta en mä mitään suuria muutoksia odottanutkaan vielä ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Cuplatonia en ole antanut enää, mikä sekin osoittaa ettei se mitään auttanut. Silloin kun se aloitettiin, sattui vain pari rauhallisempaa päivää kohdalle. Ja onhan se aikamoista myrkkyä, en mielelläni sellaista noin pienelle annakaan. Parempi tämä terapia.

Iso pieni poika

On se jo iso poika.
Oon alkanu epäileen et meille on rantautunu koliikki. Netissä selailin oireita ja kaikki löytyy täältä. Mut varasin vyöhyketerapian huomiseks, josko se auttais mahakipuihin. On se itsellekin niin vaikeaa katsoa kun toinen vetää selän kaarelle kun kipuilee niin paljon, eikä voi mitään muuta tehdä kun koittaa rauhoitella ja löytää mukavampaa asentoa. Onneks yöt sentään menee hyvin, heräilee vain pari kertaa.

Nasu 1kk

Voi vitsit aika menee nopeesti!
Pojulla on ollu edelleen mahakipuja, mutta eilen ostettiin Cuplatonia ja se on helpottanu Nasun oloo ja meidän eloo valtavasti. Enää ei tarvii hyssytellä ja heilutella itkevää vauvaa uneen, vaan se nukahtaa itsekseen rattaissa hetken ihmeteltyään ympäröivää maailmaa.
Ja voi että tuo sen hymy, sulattaa sydämen kuin sydämen. Aivan ihana. Neuvolassa on kehuttu kun kannattelee päätään jo tosi hyvin, on niin jäntevä. Ja painoo tulee nopsaan.

Näillä näkymin olis tarkotus mennä takas koulun penkille jo joulun jälkeen, josko ois mahdollista valmistua ajallaan. Päästäis sitten jo ens syksynä muuttamaan toisaalle. Löysin Nasulle luotettavan perhepäivähoitajan(tai oikeestaan se löys mut), joten pääsen opiskelemaan turvallisin mielin.

Kaksi viikkoa

Ensimmäinen viikko Nasun kanssa sujui todella hyvin ja helposti. Ajattelin jo, että voi kun helppo vauva. Mutta sitten tuli mahakivut. Ne vaivaa aina aamuisin, ja poikaa saa kantaa ja hyssytellä lähes aina noin neljä tuntia ennenkuin nukahtaa. Meinaa itsellekin tulla suru puseroon kun ei auta mikään muu kuin väsymys lopulta. Odotan ensi viikon neuvolaa ja sen jälkeen käyn katsomassa jotain helpotusta kipuihin jos siellä todetaan kans masukivuiksi.
Mutta muuten ei itke ja nukkuu suht pitkiä välejä, päivällä varsinkin. Suloinen pieni mies.

Hengissä ollaan

Hetken on ollut hiljaiseloa blogin puolella, voitte ehkä arvata syyn...
Meillä on täällä viiden päivän ikäinen poika!
Syntyi viikolla 41+5, keskiviikkona, juuri sinä päivänä kun olisi sitten pitänyt lähteä yliaikaiskontrolliin. Keskiviikkoa edeltävänä maanantaina kävin vyöhyketerapiassa, ja luulen sen käynnistäneen synnytyksen ja vauhdittaneen sen etenemistä, koko prosessi nimittäin kesti vain noin yhdeksän tuntia. Supistukset alkoivat keskiyön paikkeilla, niitä ehti tulla kaksi kun lapsivedet jo tulivat ja lähdettiin ajelemaan kohti Tayssia. Kivut olivat automatkalla tosi kovat kun supistukset tulivat jo puolen minuutin välein.
Ponnistusvaihe vei tunnin, sillä poika oli otsatarjonnassa eikä mahtunut ulos ilman apua. Imukupeilla kätilöt saivat kuitenkin avustettua sen verran ettei tarvinnut lähteä keisarileikkaukseen mikä tuossa tilanteessa on kuulemma hyvin yleistä. Meillä oli onnea.
Sairaalassa vietettiin kaksi yötä, Jani kävi täällä kotona nukkumassa ja töissä. Perjantaina sitten kotiuduttiin ja vieraita on käynyt oikein urakalla. Tänään ollaan vihdoin kolmistaan.

Vieläkin kärvistellään

RV 39+3
Tää alkaa tuntua joka päivä vaan enempi hullujen hommalta. Oon sitä mieltä että ottasin ennemmin sen alkuajan pahoinvoinnin joka mulla jäi kokonaan kokematta, kuin että kärvistelisin nää viimeset viikot tuskanhiessä kun vaan sohvalta nousen. Mitään ei saa tehtyä, nyt on vielä alkanut tuleen illasta supistuksia. Joka kerta meen siinä toivossa nukkuun et ens yönä tapahtuu, mut lopulta herään pettyneenä aamulla kun ei sit tapahtunukaan. Kyllä se aika vielä tulee, sais vaan tulla nopeammin.

Harras toive on vaan, että ei menis yliajalle ja käynnistykseen. Sitä mä pelkään eniten. Mutta jos merkit pitää paikkansa niin eiköhän tää viikon sisällä tule!

Me odotetaan

Viimesestä kuvasta huomaa mun turvonneen nilkan, kertoo hyvin mun tän hetkisistä oloista. En pääse oikeen sohvalta ylös, mutta toisaalta siinä istuminenkaan ei oo kovin mukavaa kun Nasu jyskyttää kylkiluita ja lonkkia. Yöt menee enemmänkin hikoillessa ja närästäessä kuin nukkuessa.
Rv 38+3, joten nyt voi tulla lähtö millon tahansa ja se on tosi stressaavaa, en vaan osaa ottaa rennosti kun en tiedä tarkalleen mitä tapahtuu ja millon.