Blogi elpyy kyllä (joskus)

Hupsista, en ole taaskaan jaksanut kirjoitella mitään. Ehkä tämä homma tästä elpyy, kunhan saan koulun käytyä. Nyt on niin monta rautaa tulessa, ajokortti melkein taskussa, työharjoittelu ja kasa koulutehtäviä tekemättä.
Kuulumisia sen verran, että mulle on iskenyt hirveä sisustusinto. Viikolla töiden jälkeen en jaksa paneutua edes siivoamiseen, mutta viikonloput häärään kuin hullu ympäriinsä. Haluan siirtää meidän sängyn olohuoneeseen, mutta täytyy ensin keksiä paikka tietokoneelle ja ostaa pienempi sohva. Kaikki on ollut muutosta asti niin sekaisin että alkaa jo ahdistaa. Ja haluan tosissani Leolle oman huoneen, sillä on niin paljon tavaraa vain komerossa kasassa että ei niitä voi tiputella vain pitkin kämppää.

Ja Leosta puheenollen, pieni on jo 9 kuukautta ja liikkuu ryömimällä. Viihtyy paljon kontillaan mutta ei vielä kuitenkaan lähde siitä liikkeelle. Nousee myös tukea vasten seisomaan, mikä vähän hirvittää kun ei osaa vielä istuakaan. Meinannut monta kertaa kaatua taaksepäin takaraivo edellä lattiaan, ei voi hetkeksikään päästää silmistään. Pojulla on myös kuusi hammasta ja lisää tulossa, sormiruokailu alkaa jo pikkuhiljaa sujua vähän paremmin. Ollaan syötetty siis soseita tähän asti, mutta siirrytään osittain sormiruokailuun kun harvemmin enää nielee kokonaisina kaikkia paloja. Aikasemmin meinasi joka kerta tukehtua, siksi jätettiin se homma sikseen.

En mä mihinkään ole kadonnut

Hui, kun viime kerrasta on kauan! Ei ole ollut yhtään intoa kirjoittaa. Ja nyt asiaa olisi jo kertynyt niin paljon etten enää muista mitään mistä piti kertoa. Paitsi että täytin maanantaina 18, ja Leo osaa jo kääntyä itse mahalleen! Eilen todistettiin kameran kanssa myös sitä kun söi tuttipullosta itsekseen, ei tarvinnut meidän edes pitää kiinni. Harvoin syö tuttipullosta kun täysimetän, mutta piti testata yhtä korviketta käykö se ollenkaan. Olen lähdössä kuukauden päästä vuorokauden pituiselle luokkaretkelle Tallinnaan, jolloin Leo jää isänsä kanssa kahdestaan ja tarvitsee korviketta, mä kun en saa pumpattua yhtään ylimääräistä.

Vilinää ja vilskettä

Meidän parin viime viikon kuulumiset lyhyehkösti. Silmät seisoo päässä niin en jaksa uppoutua kirjoittamiseen.
Leo sai rotavirus-rokotteen, jännitin nouseeko kuume kun niin monella noussut mutta mitään ei onneksi tullut.
Kaula on vähän hurjan näköinen, vaikka ollaan koitettu sitä rasvailla. Jatketaan vielä sinnikkäästi ja annetaan mahdollisimman paljon ilmaa, eli pidetään Leoo mahallaan, vaikkei se siinä oikein viihdykään. Polvitaipeet on kanssa vaikeet, rasvat pyyhkiytyy housuihin mutta sinne pääsee ilma vähän helpommin kuin kaulaan.
Muuten meillä ei olekaan muuta riesana, mahakipuilutkin on jo historiaa. Jossei vielä pään karstaa lasketa. Mutta se  lähtee kyllä öljyilyllä ja harjaamisella sitten ajan kanssa.
Huomisesta on tulossa kiireinen päivä, aamun jälkeen ehditää vain pyörähtää kotona. On kirppistä, sukulointia ja perhekirkkoa(siellä kuulutetaan Leo joten mennään kuuntelemaan).

Leo Mikael

Viime viikon maanantaina oli ristiäiset, ja nimeksi tuli Leo Mikael. Ensimmäisellä nimellä ei ole mitään jännittävää tarinaa, se vain tuli mieleen ja jäi mieleen. Toinen nimi tulee Janin toisesta nimestä.
Meillä oli kivat, n. 40 hengen ristiäiset paikallisen leirikeskuksen rantasaunalla, ja saatiin paljon apua syömisien kanssa! Kaikki on itse tehtyä. Tehtiin myös pieni kulho jonne sai jättää terveiset Leolle tulevaisuuteen, siitä en osannut ottaa kuvaa. Loppuun laitan myös videonpätkän mun laulusta.

Väsyneen äidin mietteitä

Jämähdin lukemaan mun vanhoja blogikirjoituksia, ja huomasin, miten kaikki on tosiaan muuttunut. Onhan se nyt ollut selvää jo pitkän aikaa että kaikki on muuttunut, mutta nyt vasta tajusin miten. Ja kuinka paljon.
Aiemmin, ennen raskautta ja sen alussa, olin juuri lukenut Rhonda Byrnen kirjan Voima ja jonkun muunkin samaa asiaa kertovan kirjan. Pyrin elämään niin positiivisesti kuin sunkin voin, niinkuin pari vuotta sitten elin katsottuani elokuvan The Secret. Noi asiat, mitä elokuvassa ja kirjoissa käy ilmi, ovat kiehtoneet mua jo kauan. Raskauden viimeisestä kolmanneksesta tähän päivään mä olin jälleen unohtanut oppimani, ja ajauduin taas huonompiin ajatuksiin. Oon huomannut sen seuraukset nykyhetkessä. Mun täytyy taas yrittää päästä pois tästä kierteestä ennen kuin jämähdän liikaa. Mun täytyy myös miettiä, mitkä asiat on johtaneet mut tähän mielentilaan. Ja muuttaa niitä tai puuttua niihin. Se ei tule olemaan helppoa, mä tiedän sen, sillä ihmisiä on vaikea lähteä muuttamaan, varsinkin jos on niin itsepäinen kuin hän jota mun täytyisi herätellä. Mutta yritän, ja tiedän, että jos onnistun, mun omakin elämä tulee helpottumaan huomattavasti.

Ja enhän mä tietenkään voi kirjoittaa jos en kerro vauvankin kuulumisia. Käytiin eilen vyöhyketerapiassa, jonka jälkeen Nasu oli niin väsynyt että nukkui loppupäivän. Saatiin vihdoin mekin Janin kanssa vähän rauhoittua. Tänään ei ole ollut paljoa muutosta entiseen, aamulla vain nukkui ilman parin tunnin huutoa. Mutta en mä mitään suuria muutoksia odottanutkaan vielä ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Cuplatonia en ole antanut enää, mikä sekin osoittaa ettei se mitään auttanut. Silloin kun se aloitettiin, sattui vain pari rauhallisempaa päivää kohdalle. Ja onhan se aikamoista myrkkyä, en mielelläni sellaista noin pienelle annakaan. Parempi tämä terapia.

Iso pieni poika

On se jo iso poika.
Oon alkanu epäileen et meille on rantautunu koliikki. Netissä selailin oireita ja kaikki löytyy täältä. Mut varasin vyöhyketerapian huomiseks, josko se auttais mahakipuihin. On se itsellekin niin vaikeaa katsoa kun toinen vetää selän kaarelle kun kipuilee niin paljon, eikä voi mitään muuta tehdä kun koittaa rauhoitella ja löytää mukavampaa asentoa. Onneks yöt sentään menee hyvin, heräilee vain pari kertaa.

Nasu 1kk

Voi vitsit aika menee nopeesti!
Pojulla on ollu edelleen mahakipuja, mutta eilen ostettiin Cuplatonia ja se on helpottanu Nasun oloo ja meidän eloo valtavasti. Enää ei tarvii hyssytellä ja heilutella itkevää vauvaa uneen, vaan se nukahtaa itsekseen rattaissa hetken ihmeteltyään ympäröivää maailmaa.
Ja voi että tuo sen hymy, sulattaa sydämen kuin sydämen. Aivan ihana. Neuvolassa on kehuttu kun kannattelee päätään jo tosi hyvin, on niin jäntevä. Ja painoo tulee nopsaan.

Näillä näkymin olis tarkotus mennä takas koulun penkille jo joulun jälkeen, josko ois mahdollista valmistua ajallaan. Päästäis sitten jo ens syksynä muuttamaan toisaalle. Löysin Nasulle luotettavan perhepäivähoitajan(tai oikeestaan se löys mut), joten pääsen opiskelemaan turvallisin mielin.