En mä mihinkään ole kadonnut

Hui, kun viime kerrasta on kauan! Ei ole ollut yhtään intoa kirjoittaa. Ja nyt asiaa olisi jo kertynyt niin paljon etten enää muista mitään mistä piti kertoa. Paitsi että täytin maanantaina 18, ja Leo osaa jo kääntyä itse mahalleen! Eilen todistettiin kameran kanssa myös sitä kun söi tuttipullosta itsekseen, ei tarvinnut meidän edes pitää kiinni. Harvoin syö tuttipullosta kun täysimetän, mutta piti testata yhtä korviketta käykö se ollenkaan. Olen lähdössä kuukauden päästä vuorokauden pituiselle luokkaretkelle Tallinnaan, jolloin Leo jää isänsä kanssa kahdestaan ja tarvitsee korviketta, mä kun en saa pumpattua yhtään ylimääräistä.

Vilinää ja vilskettä

Meidän parin viime viikon kuulumiset lyhyehkösti. Silmät seisoo päässä niin en jaksa uppoutua kirjoittamiseen.
Leo sai rotavirus-rokotteen, jännitin nouseeko kuume kun niin monella noussut mutta mitään ei onneksi tullut.
Kaula on vähän hurjan näköinen, vaikka ollaan koitettu sitä rasvailla. Jatketaan vielä sinnikkäästi ja annetaan mahdollisimman paljon ilmaa, eli pidetään Leoo mahallaan, vaikkei se siinä oikein viihdykään. Polvitaipeet on kanssa vaikeet, rasvat pyyhkiytyy housuihin mutta sinne pääsee ilma vähän helpommin kuin kaulaan.
Muuten meillä ei olekaan muuta riesana, mahakipuilutkin on jo historiaa. Jossei vielä pään karstaa lasketa. Mutta se  lähtee kyllä öljyilyllä ja harjaamisella sitten ajan kanssa.
Huomisesta on tulossa kiireinen päivä, aamun jälkeen ehditää vain pyörähtää kotona. On kirppistä, sukulointia ja perhekirkkoa(siellä kuulutetaan Leo joten mennään kuuntelemaan).

Leo Mikael

Viime viikon maanantaina oli ristiäiset, ja nimeksi tuli Leo Mikael. Ensimmäisellä nimellä ei ole mitään jännittävää tarinaa, se vain tuli mieleen ja jäi mieleen. Toinen nimi tulee Janin toisesta nimestä.
Meillä oli kivat, n. 40 hengen ristiäiset paikallisen leirikeskuksen rantasaunalla, ja saatiin paljon apua syömisien kanssa! Kaikki on itse tehtyä. Tehtiin myös pieni kulho jonne sai jättää terveiset Leolle tulevaisuuteen, siitä en osannut ottaa kuvaa. Loppuun laitan myös videonpätkän mun laulusta.

Väsyneen äidin mietteitä

Jämähdin lukemaan mun vanhoja blogikirjoituksia, ja huomasin, miten kaikki on tosiaan muuttunut. Onhan se nyt ollut selvää jo pitkän aikaa että kaikki on muuttunut, mutta nyt vasta tajusin miten. Ja kuinka paljon.
Aiemmin, ennen raskautta ja sen alussa, olin juuri lukenut Rhonda Byrnen kirjan Voima ja jonkun muunkin samaa asiaa kertovan kirjan. Pyrin elämään niin positiivisesti kuin sunkin voin, niinkuin pari vuotta sitten elin katsottuani elokuvan The Secret. Noi asiat, mitä elokuvassa ja kirjoissa käy ilmi, ovat kiehtoneet mua jo kauan. Raskauden viimeisestä kolmanneksesta tähän päivään mä olin jälleen unohtanut oppimani, ja ajauduin taas huonompiin ajatuksiin. Oon huomannut sen seuraukset nykyhetkessä. Mun täytyy taas yrittää päästä pois tästä kierteestä ennen kuin jämähdän liikaa. Mun täytyy myös miettiä, mitkä asiat on johtaneet mut tähän mielentilaan. Ja muuttaa niitä tai puuttua niihin. Se ei tule olemaan helppoa, mä tiedän sen, sillä ihmisiä on vaikea lähteä muuttamaan, varsinkin jos on niin itsepäinen kuin hän jota mun täytyisi herätellä. Mutta yritän, ja tiedän, että jos onnistun, mun omakin elämä tulee helpottumaan huomattavasti.

Ja enhän mä tietenkään voi kirjoittaa jos en kerro vauvankin kuulumisia. Käytiin eilen vyöhyketerapiassa, jonka jälkeen Nasu oli niin väsynyt että nukkui loppupäivän. Saatiin vihdoin mekin Janin kanssa vähän rauhoittua. Tänään ei ole ollut paljoa muutosta entiseen, aamulla vain nukkui ilman parin tunnin huutoa. Mutta en mä mitään suuria muutoksia odottanutkaan vielä ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Cuplatonia en ole antanut enää, mikä sekin osoittaa ettei se mitään auttanut. Silloin kun se aloitettiin, sattui vain pari rauhallisempaa päivää kohdalle. Ja onhan se aikamoista myrkkyä, en mielelläni sellaista noin pienelle annakaan. Parempi tämä terapia.

Iso pieni poika

On se jo iso poika.
Oon alkanu epäileen et meille on rantautunu koliikki. Netissä selailin oireita ja kaikki löytyy täältä. Mut varasin vyöhyketerapian huomiseks, josko se auttais mahakipuihin. On se itsellekin niin vaikeaa katsoa kun toinen vetää selän kaarelle kun kipuilee niin paljon, eikä voi mitään muuta tehdä kun koittaa rauhoitella ja löytää mukavampaa asentoa. Onneks yöt sentään menee hyvin, heräilee vain pari kertaa.

Nasu 1kk

Voi vitsit aika menee nopeesti!
Pojulla on ollu edelleen mahakipuja, mutta eilen ostettiin Cuplatonia ja se on helpottanu Nasun oloo ja meidän eloo valtavasti. Enää ei tarvii hyssytellä ja heilutella itkevää vauvaa uneen, vaan se nukahtaa itsekseen rattaissa hetken ihmeteltyään ympäröivää maailmaa.
Ja voi että tuo sen hymy, sulattaa sydämen kuin sydämen. Aivan ihana. Neuvolassa on kehuttu kun kannattelee päätään jo tosi hyvin, on niin jäntevä. Ja painoo tulee nopsaan.

Näillä näkymin olis tarkotus mennä takas koulun penkille jo joulun jälkeen, josko ois mahdollista valmistua ajallaan. Päästäis sitten jo ens syksynä muuttamaan toisaalle. Löysin Nasulle luotettavan perhepäivähoitajan(tai oikeestaan se löys mut), joten pääsen opiskelemaan turvallisin mielin.

Kaksi viikkoa

Ensimmäinen viikko Nasun kanssa sujui todella hyvin ja helposti. Ajattelin jo, että voi kun helppo vauva. Mutta sitten tuli mahakivut. Ne vaivaa aina aamuisin, ja poikaa saa kantaa ja hyssytellä lähes aina noin neljä tuntia ennenkuin nukahtaa. Meinaa itsellekin tulla suru puseroon kun ei auta mikään muu kuin väsymys lopulta. Odotan ensi viikon neuvolaa ja sen jälkeen käyn katsomassa jotain helpotusta kipuihin jos siellä todetaan kans masukivuiksi.
Mutta muuten ei itke ja nukkuu suht pitkiä välejä, päivällä varsinkin. Suloinen pieni mies.

Hengissä ollaan

Hetken on ollut hiljaiseloa blogin puolella, voitte ehkä arvata syyn...
Meillä on täällä viiden päivän ikäinen poika!
Syntyi viikolla 41+5, keskiviikkona, juuri sinä päivänä kun olisi sitten pitänyt lähteä yliaikaiskontrolliin. Keskiviikkoa edeltävänä maanantaina kävin vyöhyketerapiassa, ja luulen sen käynnistäneen synnytyksen ja vauhdittaneen sen etenemistä, koko prosessi nimittäin kesti vain noin yhdeksän tuntia. Supistukset alkoivat keskiyön paikkeilla, niitä ehti tulla kaksi kun lapsivedet jo tulivat ja lähdettiin ajelemaan kohti Tayssia. Kivut olivat automatkalla tosi kovat kun supistukset tulivat jo puolen minuutin välein.
Ponnistusvaihe vei tunnin, sillä poika oli otsatarjonnassa eikä mahtunut ulos ilman apua. Imukupeilla kätilöt saivat kuitenkin avustettua sen verran ettei tarvinnut lähteä keisarileikkaukseen mikä tuossa tilanteessa on kuulemma hyvin yleistä. Meillä oli onnea.
Sairaalassa vietettiin kaksi yötä, Jani kävi täällä kotona nukkumassa ja töissä. Perjantaina sitten kotiuduttiin ja vieraita on käynyt oikein urakalla. Tänään ollaan vihdoin kolmistaan.

Vieläkin kärvistellään

RV 39+3
Tää alkaa tuntua joka päivä vaan enempi hullujen hommalta. Oon sitä mieltä että ottasin ennemmin sen alkuajan pahoinvoinnin joka mulla jäi kokonaan kokematta, kuin että kärvistelisin nää viimeset viikot tuskanhiessä kun vaan sohvalta nousen. Mitään ei saa tehtyä, nyt on vielä alkanut tuleen illasta supistuksia. Joka kerta meen siinä toivossa nukkuun et ens yönä tapahtuu, mut lopulta herään pettyneenä aamulla kun ei sit tapahtunukaan. Kyllä se aika vielä tulee, sais vaan tulla nopeammin.

Harras toive on vaan, että ei menis yliajalle ja käynnistykseen. Sitä mä pelkään eniten. Mutta jos merkit pitää paikkansa niin eiköhän tää viikon sisällä tule!

Me odotetaan

Viimesestä kuvasta huomaa mun turvonneen nilkan, kertoo hyvin mun tän hetkisistä oloista. En pääse oikeen sohvalta ylös, mutta toisaalta siinä istuminenkaan ei oo kovin mukavaa kun Nasu jyskyttää kylkiluita ja lonkkia. Yöt menee enemmänkin hikoillessa ja närästäessä kuin nukkuessa.
Rv 38+3, joten nyt voi tulla lähtö millon tahansa ja se on tosi stressaavaa, en vaan osaa ottaa rennosti kun en tiedä tarkalleen mitä tapahtuu ja millon.

Salaisuudeksi jää

Oli viimenen rakenneultra, eikä vieläkään saatu tietää sukupuolta vaikka sitä toivoin. Nasu on joko tosi ujo tai haluaa vähän kiusata vanhempiaan. Oon alkanut itsekin sanomaan vahingossa jo pojaksi, onko joku enne... Tuolla olis vaan niin kivoja mekkoja odottamassa, mahtaako jäädä käyttämättä :D

Sain vihdoin ostettua kassia sairaalaa varten ja sitä vähän pakkailin, en vaan oikein osannu paljoa sinne laittaa. Mietin et mitä jos joudutaankin jostain syystä olemaan useempi yö sairaalassa? Kuitenkin tampereelle asti mennään, ei me sieltä suostuta ihan hepposin perustein takas tulemaan jos vaikka Nasun pitää sinne jäädä muutamaks yöks. Toivotaan tietenkin ettei tarvitse.

Meidän maukas makkari

Tää huone näyttää tosi sotkuselta, mut ei oikeesti ole, lattiaa ei vaan näy kauheesti niin se luo illuusion sotkusta.. :D Ja selityksenä vielä sekin että sain just lisää vaatetta ja tavaraa joita koitin heitellä sinne minne mahtui.
Tosiaan meidän/vauvan makkari. Toi häkkisänky tuli vielä keskiviikkona, sitä puhistelin sen illan, oli tosi likanen. Ties missä varastossa lojunu, kuitenkin 1960-luvulta. Uus maalipinta ois tehny hyvää, mut sitten ois pitäny edellinen hioo pois eikä mulla riittänyt into siihen.
Ongelman loi se, että toi sänky on normia kapeempi. Erikseen ostettu patja oli aavistuksen liian levee, tässä koitan nyt pähkäillä että uskaltaako alkaa leikkaamaan kapeemmaks, ja millä leikata.

Lenkkipolku

Käytiin eilen kävelemässä ja kattelemassa ympäristöö kun oli niin pirtee sää, ja löydettiin tosi hieno lenkkipolku. Tota tullaan rattaiden kanssa rullaamaan kyllä monta kertaa.
Oon niin innoissani kun lähipäivinä saadaan häkkisänky vihdoin tänne, ja mulla on yhet ylimääräset verhot joista taiteilen semmosen harson(?) siihen päälle. Haluun niin kovasti saaha kaiken jo valmiiks. Vauvanvaatteita ja lakanoita on pesty niin monta koneellista etten pysy laskuissa, tilanpuute on vaan ongelma. Oon ehkä ottanut vaatetta liian avokätisesti vastaan, epäilen ehitäänkö kaikkia edes käyttää haha.

Älä ota kaikkee niin vakavasti

Muutin blogin nimee (taas), nyt toivottavasti pysyvästi. Viittaa siihen mistä aiemminkin muutaman lauseen kirjoitin, et elämää ei tarvii ottaa aina niin vakavasti. Se on myös pienenä muistutuksena mullekin, kun välillä jään murehtimaan liikaa tulevaisuutta. Tulevaisuuden määrittää vaan nykyhetki ja miten sillä hetkellä ajattelee ja elää, joten ei saa miettiä liikaa.

Aika tuntuu matelevan, nyt kun koulu ja työtkin loppu. Oon koittanu saaha aikani kulumaan siivoamalla ja lukemalla mutta on tää silti vähän tylsää. Lenkille on turha yrittää kun liikkuminen on niin tuskasta. 

Kahen viikon päästä olis viimenen ultra, toivottavasti pääsen sinne jotenkin. En millään haluis mennä junalla ja linja-autolla, mutta Jani on töissä eikä kavereitakaan taida sinne päin olla menossa sillon. Juna- ja linkkimatkoihin menis vaan tosi paljon rahaa, ja se on niin stressaavaa kun en Jyväskylässä osaa muutenkaan suunnistaa. Mutta eiköhän se jotenkin järjesty, en kuitenkaan haluu jättää väliin kun ultria on niin harvassa.

Aattelin pitää yllätyksenä Nasun sukupuolen aina sinne syntymään saakka, kun sinne on niin vähän aikaa enää ja kaikki tavarat ja vaatteet on jo hankittu sukupuolineutraaleina. Saadaan jännittää.

ahdistuin ja yllätyin

Mua pyydettiin eilen kaverin valmistujaisissa yllättäen lavalle laulamaan Johanna Kurkelan rakkauslaulu. Mua ei rehellisesti sanottuna ole ikinä ahistanu niin paljon kun sillon. Se oli eka kerta kun lauloin yksin yleisölle, ja vielä ilman minkään sortin äänenavausta. Normaalisti avaan ääntä vähintään tunnin ennenkö alan saamaan itsevarmuutta, joten voitte ehkä kuvitella sen tilanteen kun satapäisen vierasjoukon edessä pitäis alkaa laulamaan korkeita kohtia, jotka ei kyllä onnistunu mitenkään. Kehuja sateli, mutta mä en vaan voi ottaa niitä tosissaan koska tiedän olevani hyvä laulamaan, mutta tuo oli pohjanoteeraus. Täytyy unohtaa nyt tämä.

Oon nyt kuukauden asunu tässä, eikä vieläkään ole kunnollista järjestystä. Tänään vasta sain aikaseks laittaa verhotkin makkariin.

RV 31+1

En jaksais enää yhtään odotella tän mahan kanssa, kävelykin on jo niin tukalaa. Näytän varmaan lähinnä pingviiniltä kun myllerrän menemään liitoskipuineni.
Arpien osalta oon päässy tosi vähällä tähän asti, ahkerasti oon kyllä rasvaillukin. Mutta onhan tässä vielä paljon aikaa niillekin ilmestyä...