Mua pyydettiin eilen kaverin valmistujaisissa yllättäen lavalle laulamaan Johanna Kurkelan rakkauslaulu. Mua ei rehellisesti sanottuna ole ikinä ahistanu niin paljon kun sillon. Se oli eka kerta kun lauloin yksin yleisölle, ja vielä ilman minkään sortin äänenavausta. Normaalisti avaan ääntä vähintään tunnin ennenkö alan saamaan itsevarmuutta, joten voitte ehkä kuvitella sen tilanteen kun satapäisen vierasjoukon edessä pitäis alkaa laulamaan korkeita kohtia, jotka ei kyllä onnistunu mitenkään. Kehuja sateli, mutta mä en vaan voi ottaa niitä tosissaan koska tiedän olevani hyvä laulamaan, mutta tuo oli pohjanoteeraus. Täytyy unohtaa nyt tämä.
Oon nyt kuukauden asunu tässä, eikä vieläkään ole kunnollista järjestystä. Tänään vasta sain aikaseks laittaa verhotkin makkariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti