sunnuntai 31. toukokuuta 2015

ahdistuin ja yllätyin


Mua pyydettiin eilen kaverin valmistujaisissa yllättäen lavalle laulamaan Johanna Kurkelan rakkauslaulu. Mua ei rehellisesti sanottuna ole ikinä ahistanu niin paljon kun sillon. Se oli eka kerta kun lauloin yksin yleisölle, ja vielä ilman minkään sortin äänenavausta. Normaalisti avaan ääntä vähintään tunnin ennenkö alan saamaan itsevarmuutta, joten voitte ehkä kuvitella sen tilanteen kun satapäisen vierasjoukon edessä pitäis alkaa laulamaan korkeita kohtia, jotka ei kyllä onnistunu mitenkään. Kehuja sateli, mutta mä en vaan voi ottaa niitä tosissaan koska tiedän olevani hyvä laulamaan, mutta tuo oli pohjanoteeraus. Täytyy unohtaa nyt tämä.

Oon nyt kuukauden asunu tässä, eikä vieläkään ole kunnollista järjestystä. Tänään vasta sain aikaseks laittaa verhotkin makkariin.

lauantai 16. toukokuuta 2015

RV 31+1


En jaksais enää yhtään odotella tän mahan kanssa, kävelykin on jo niin tukalaa. Näytän varmaan lähinnä pingviiniltä kun myllerrän menemään liitoskipuineni.
Arpien osalta oon päässy tosi vähällä tähän asti, ahkerasti oon kyllä rasvaillukin. Mutta onhan tässä vielä paljon aikaa niillekin ilmestyä...

perjantai 15. toukokuuta 2015

tätä sattuu kun valvoo liian myöhään

Normaalisti mä olisin jo nukkumassa, mut jostain syystä mulle tuli hinku kirjoittaa. Johtuukohan tästä vanhemmasta, muistoja nostavasta musiikista jota kuuntelen.
Kiroon itteeni aamulla kun pitäis herätä töihin, mutta olkoon tän kerran.
Jäin katseleen vanhoja kuvia, joita on kertyny kameraan vuosien varrella. Pienen hetken, ihan pienen vaan, tunsin ikävää menneisiin vuosiin ja pelkoa tuleviin. Sekunnin murto-osan mun mielessä kävi ajatus että mitä helvettiä mä oon edes tekemässä. Et miks oon tässä tilanteessa. Mut se meni ohi, ja sama varmuus, joka mulla on ollu jo kuukauden päivät, tuli takas.
Kyllähän tää kaikki välillä mietityttää, takaraivossa jokin ääni päivittelee ja kyseenalaistaa mun valintoja hetkittäin, mutta loppujen lopuks mä tunnen kaiken menevän niinkuin pitääkin.
Voisin kertoo useemman romaanin pituudelta, millaisena nään ja koen maailman ja sen salaisuudet, mutta siitä tulis tosi sekavaa. Sanon vaan, että tää elämä ei oo niin vakavaa kuin me luullaan. Ei tarvitse olla niin varovainen valinnoissa, koska mahdollisuuksia valita toisin tulee. Ei ehkä samassa elämässä, mutta sitten seuraavassa.
Mä oon tehnyt tän valinnan, ja vaikka se jollain tavalla pelottaa, tiiän et kaikki menee hyvin ja tuun sopeutumaan kaikkiin muutoksiin, niinkuin tähänkin asti. Oon tyytyväinen mun tän hetkisen tilanteeseen, huomaan miten oon kasvanu niin lyhyen ajan sisällä ja hämmästelen välillä itseeni kun huomaan katsovani baareissa notkuvia nuoria eri tavalla kuin ennen. En kaipaa sitä, enhän oo vielä edes ehtinyt kokea sitä tupakan ja viinan huuruista ihmisjoukkoa. Ehdin vielä, jos koen sen tarpeelliseks.
Oon ylpee itestäni ja siitä että oon kasvanu henkisesti niin paljon.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

muutto


Viime viikolla muutin ja ton näköstä täällä mun kaksiossa on. Vähän sotkusta vielä kun en osaa tunkee loppuja tavaroita mihinkään kun ei oo enempää säilytystilaa. Rompetta tulee muutenkin lisää ovista ja ikkunoista kun tutut tykkää lahjottaa. Mutta eiköhän kaikki paikkansa löydä ajan kanssa.