helpottaa jo

Viikkoja päälle 20 ja käytiin rakenneultrassa, ei hitto mä oisin halunnu tietää sukupuolen mut tää pieni perkele piti jalat tiukasti ristissä. Seuraava ultra onkin sit viikolla 36 ja siitä ei enää kauaa oo ite h-hetkeen.
Tekis kauheesti mieli ostella jo kaikkee mut tänne ei mahtuis tavarat, täytyy oottaa et pääsee muuttaan ja sit voi muutakin kun vaan kuolata ikkunoiden eessä. Pinnasänky kyllä käytiin jo hakemassa kun ilmaseks saatiin, täytyy vaan vähän tuunailla sitä.
Kaikki stressi on nyt pyyhkästy pois molempien harteilta, saatiin kerrottuu kaikille joille pitikin, voi huokasta helpotuksesta ja puhua vapaasti kaikesta. Koulussakin pahin on ohi.

Vähän se jo pömpöttää

Vasemman puoleinen on otettu viikolla 11-12 ja oikean puoleinen tänä aamuna, rv 13+4. Huomaa selvästi miten on pyöristyny jo pelkästään tona aikana. Apua kun se kasvaa nopsaan! Kuljen väljissä paidoissa kun näyttää enemmänkin kaljamahalta ulkopuolisille tää tämänhetkinen masu.. Mutta kyllä se tästä.
Paino oli pudonnu vielä kilon viime neuvolakäynnistä. Mihin ne viis kiloo on hävinny, kun oon vaan syöny ja syöny? Luulis nyt tulevan pikkuhiljaa takasi päin.

Tosi hyvä olo

Aattelin jos kirjottaisin vähän kuulumisia ja tuntemuksia tästä raskaudesta, miten on mennyt ja näin. Nyt on kumminkin jo eka kolmannes ylitetty! Jännää aatella et tuolla masussa jotain kasvais, ei kumminkaan päällepäin huomaa vielä mitään. Ite tietenkin tunnen miten pömpöttää alavatsassa pienesti. Ehkä näkyis selvemmin, jos olisin paremmassa kunnossa ollut ennen raskautta. Mulla oli jo silloin pömppis niin nyt on vähän vaikee sanoo onko tullu muutoksia.
Kaikki on ollu tosi innoissaan, äiti osti Nasulle(joo, annettiin kutsumanimi joka tuntu luontevalta) jo yhden paidankin. Kunhan ei nyt kauheasti vielä mitään hössötystä. Koko suku ei vielä tiedä ja jännitän mitä sieltä sanotaan kun kuulevat.

Mun ekat 12 viikkoo on ollu tosi helppoja. Rajua pahoinvointia on ollu vaan yhtenä päivänä, ja se johtu siitä etten syönyt, verikokeen takia. Muuten ei oo ollu paljoa mitään, kunhan on vaan syöny aina aamupalan. Viime viikkoina on alkanu tuleen huimausta, varsinkin aamupävästä. Se johtuu aika varmasti vaan raudanpuutteesta, mulla on ollut sitä muutenkin nuorempana. Mut katotaan vielä mitä neuvolassa sanotaan ens viikolla. Ostin kyllä jo rautatabletteja valmiiks.
Uusvuos oli mukava, mutta myös tosi inhottava. Se, että kaikki pyörii humalassa ympärillä ja poltti tupakkaa ringissä ja itse seisoin kauempana, teki pahaa. Olisin itekin halunnu ottaa ilon irti, mutta onneks suurimman osan ajasta olin perheen kanssa, ja oltiin sisaruksien kanssa selvinä yhdessä. Täytyy nyt pitää itsehillintä tupakan suhteen myös Nasun syntymän jälkeen, koska en halua sen ottavan mallia. Muutenkin parempi jos sen ympärillä ei polteta. En ehkä voi kieltää itseltäni polttamista kännissä, mutta sitä ei kuitenkaan tuu tapahtumaan usein. Ja turha vielä alkaa miettimäänkään tommosia, kuus kuukautta kuitenkin vielä edessä.

Välillä on henkisesti ollu rankkaa, kun ei oo päässy purkamaan sydäntä kavereille kun ei olla nähty ollenkaan.. Janille en kuitenkaan ihan kaikesta voi puhua. Mutta toivottavasti asiaan tulee nyt muutos. Joka päivä pyörii mielessä kaikki pahimmat skenaariot miten saisin keskenmenon tai Nasu sairastuis yms. Tarttisin vaan muuta ajateltavaa, onneks työt jatkuu jo.
Muuten on kaikin puolin hyvä olo ja innolla odotan tulevaa!

Joululahjoista parhaimman sain

Eilen sain parhaimman lahjan koskaan. Sain tietää, että kaikki on hyvin, ja vihdoin on jotain konkreettista tästä todisteena. Oon onnellinen tuleva mamma♥

Mun joulusta tulee eittämättä hyvä, ensinnäkin koska meillä ei syödä jouluruokaa vaan jotain yksinkertaista, eikä ole mitään traditioita, muutakuin että puhelimet on kiinni koko päivän. Toivottavasti teilläkin on hyvä aatto!

Ja mua huvittaa, kun en oo värjänny näitä hiuksia viiteen vitun kuukauteen, ja nää on vieläki näin punaset!

Hiljaiseloa tulossa

Nää kaks viikkoo on ollu jotain semmosta, mitä en oo ikinä ennen kokenu. Hyvällä ja huonolla tavalla. Mä en oo ikinä tehny mitään näin suurta päätöstä. Mä en oikeestaan oo koskaan tehny mitään sen suurempia päätöksiä kuin syönkö nuudeleita vai riisiä. Ja sit kun tommosten jälkeen pitäis päättää, haluunko lopettaa jonkun elämän heti alkuunsa, vai annanko sen kasvaa ja oppia. Ja haluanko itsekin oppia siinä sivussa. Onko mulla tukea, onko rahaa, oonko tarpeeks vanha ja valmis edes jollain tasolla niin isoon muutokseen.
Eihän tämmöseen asiaan voi koskaan olla täysin valmis. Mutta se tieto siitä, että mulla on ystävät ja äiti tukena, ja ehkä jopa poikaystäväkin, tekee kaikesta niin paljon helpompaa. Mutta ei missään tapauksessa helppoa. Ei tällästä voi ymmärtää ennenkuin se tulee omalle kohdalle. Jos tulee. Mulla tuli. Joidenkin mielestä liian aikaisin. Mutta mun ei, eikä mun äidin.
Kahden tosi rankan viikon jälkeen mä oon tehny mun päätöksen, ja se mikä on tuleva, mä otan sen avosylin vastaan. Tai ehkä vois paremmin sanoo, että otan vastaan hänet.

Yks hassu plus-merkki ei oo ikinä aiemmin merkinny mulle mitään muuta kuin matikanlaskuja, ja nyt se muuttaa mun koko elämän.
Toivottakaa mulle onnea.
Näkemiin tänne blogin puolelle, ainakin siksi aikaa kun saan ajatukseni järjestykseen.

sometimes it's good to be alone

Mä tajusin tänä aamuna, että musta on tullu tosi negatiivinen. Mä koko ajan paasaan janillekin, että sun pitää olla positiivinen tai muuten et löydä autonavaimia, tai voita lotossa. Ja mitä mä itse teen? Valitan kaikesta. Mä tiedän, että negatiivisuus ei tuo ympärille mitään muuta kuin lisää negatiivisuutta, mut se valittaminen vaan on niin helppoo. Aina on jotain mikä on huonosti. Ei mikään ihme, että muitakin ärsyttää mun käytös. Tosin, musta tuntuu että niitä ärsyttää lähinnä se, että oon alkanu sanomaan asiat suoraan ja kärkkäästi, enkä kauhean hienotunteisesti. Sekin mua ärsyttää, kun ihmiset ei voi itse ymmärtää, eikä voi edes yrittää ymmärtää, kun niille sanoo. Heti tulee paskaa palautetta, kun yrittää avata toisen silmiä.
Tästä lähin kuitenkin, mä yritän olla taas positiivisempi, koska vaan sillä tavalla mun elämässä tulee tapahtumaan hyvää.

oh my

Pyhimys & Medium - Nyt
En ymmärrä miten toi biisi voi tuua niin kurjan ja haikeen olon. Se tulee aina yhtä isona yllätyksenä, miten mä muistan itteni viime syksynä/talvena. Mikään biisi ei oo ikinä tuonu mulle näin paljon muistoja. Mä en oikeesti osaa ees selittää, millanen olo ton kuuntelemisesta tulee. Tuntuu tosi oudolta.

Mä aattelin, et oisin kertonu mitä mulle kuuluu, mut hyvin äkkii ymmärsin ettei siitä ois tullu mitään sisältöö. Ehkä mä kirjotan sitte kunnolla jos jotain mainitsemisen arvosta eka tapahtuis.